Haluaisin tuollaisen kropan. Enkä vähiten siksi, että se näyttää hyvältä. Haluaisin näyttää aikalailla juurikin tuolta. Päämääräni ei ole vain näyttää hyvältä, voida pukeutua kivoihin vaatteisiin ja nähdä vatsamakkaran sijaan rautaiset vatsalihakset. Ulkonäkö, niin pinnallista kuin se onkin, on kuitenkin se paras motivaattori. Ja uskoakseni en ole ainut, joka sillä itseään buustaa menemään.
Minun on kauhean vaikea sisäistää sitä ajatusta, että en olisi kuurilla ja ainoa tavoitteeni ei ole laihtua. Mutta toivon, että samalla, kun voin iloita hoikemmasta peilikuvasta ja istuvimmista vaatteista, muistaisin myös ne oikeasti tärkeät asiat tässä projektissa. Sen, etten ole enää kaksikymppinen ja elämäni on muutenkin stressaavaa. Minulla on siis kaikki edellytyksen voida fyysisesti huonosti ja ajaa itseni siihen tilanteeseen, jossa tulen oikeasti voimaan paljon huonommin. Tärkein tavoite pitäisi olla terveys. Se, että vielä kymmenenkin vuoden kuluttua kolestreoliarvoni ovat hyvät eivätkä sokerit ole koholla. Että olen pirteä, energinen, ihoni ja hiukseni voivat hyvin. En enää palele jatkuvasti ja ennenkaikkea etten kulutua kroppaani jatkuvilla ylös-alas painonheittelyillä.
Pieni asia ei ole myöskään henkinen hyvinvointi. Haluan olla tarmoa täynnä, innostunut ja halukas oppimaan uusia juttuja. Haluan olla perheelleni mukava, ystävällinen ja rakastava äiti/vaimo. En halua olla masentunut huonoon vointiini ja herkkujen mässytykseen, en halua voida huonosti syyllisyyden vuoksi ja olla kiukkuinen jatkuvien laihisten ja epäonnistumisien vuoksi. Haluan löytää tasapainon ja jonkinlaisen seesteisyyden. Haluan jaksaa touhuta kaikkea, niin ettei herkut vie ajatuksistani 80 % päivässä.
Yksi tärkeimmistä asioista on se, että haluan opettaa lapsilleni terveet ruokailutavat. Tottakai myös terveelliset, että kasviksia ja täysjyvää. Mutta myös terveet, niin että ruokailu on polttoainetta ja hyvää oloa tuottavaa. Herkutteluhetket kuuluu elämään, mutteivät jokaiseen arkipäivään. En halua lasteni näkevän ainaisia laihdutuskuureja vaan tervettä normaalia syömisrytmiä.
Nämä kaikki asiat ovat tärkeitä ja niistä pitää itseään muistutella. Vielä, kun pääkoppakin jossain vaiheessa sisäistäisi sen, ettei tässä olla millään kuurilla. Minulla ei ole kiire mihinkään, eikä painon tarvitse tippua joka viikko kiloa tai edes puolta kiloa. On itseasiassa ihan sama, mitä se vaaka näyttää. Pääasia on se, että voi hyvin. Ihan vielä en ole siinä pisteessä; käyn jatkuvasti vaa'alla ja harmittelen sitä, ettei se näytä pienempää lukua. Vaikka vaatteet istuvatkin paremmin ja mittanauha kertoo kutistumisesta, niin silti se kismittää. Vaikka sen ei kuuluisi. Kun olo on hyvä ja energinen, niin oikealla tiellä ollaan. Sanoo vaaka mitä vain!
Ja se, että tämä kuuri ei lopu viiden viikon tai viiden kuukauden kuluttua. Tämä kuuri jatkuu aina. Eikä tämä ole mikään kuuri, tämä on tapa syödä ja liikkua. Tapa voida hyvin. No joo, olen liian tiukalla, koska pääkoppa on kuurilla. Ei tällalailla voi olla aina jatkaa. Mutta kunhan päästään ensimmäisistä viikoista ja sokerista vieroittuminen alkaa olla varmemmalla pohjalla, toivon pääseväni sellaiseen vaiheeseen, jossa voin oikeasti syödä hieman löysemmin rantein. Herkutella edes joskus, silloin tällöin. Mutta vielä en ole siihen valmis, olisinko nyt sitten siihen asti kuurilla? Ainakin sokerittomalla kuurilla, jos ei muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti