Miksi?

Miksi perustin tämän blogin? Miksi juuri tänään? Kenelle tämä on tarkoitettu? Mistä asioista kirjoitetaan?

Tämä blogi saa toimia turvaverkkona, tunteiden purkupaikkana, ruokapäiväkirjana ja tukena sekä apuna tässä projektissa. Projektissa, joka alkaa tänään ja tulee kestämään varmaan hyvin pitkään. Toivottavasti.

Tajusin pari päivää sitten jotain, minkä olen jo pitkään tiennyt, mutta en tiedostanut. Olen jonkinasteinen addikti, narkomaani, nisti, holisti... Addiktioni kohde ei ole huumeet, viina tai tupakka. Olen riippuvainen sokerista. Ja olen siihen todella kyllästynyt. Käteeni eksyi kirja nimeltä sokeripommi ja siitä se ajatus sitten lähti. Se ajatus, että nyt riittää.

Minä haluan parantua ja saada elämän takaisin omaan hallintaani. Haluan syödä terveellisesti ja nauttia muistakin asioista, kuin ruuasta. Ruoka ja varsinkin herkut; suklaat, karkit, pullat, jäätelöt... hallitsevat tällä hetkellä kaikkea. En jaksa enää elää niiden vallassa, miettien päivät pitkät sitä, millä hetkellä avaan seuraavan suklaapatukan tai mitä ostan kaupasta kotiin mennessä. En jaksa päättää enää joka aamu, että tänään alan laihduttaa ja huomata seuraavana aamuna, etten alkanutkaan. Olin kiltisti iltapäivään tai jopa iltaan, kunnes jokin minun sisälläni taas pisti minut käymään kaupassa tai pakastimella imuroimassa ne "viimeiset herkut" ennen huomista laihista. En jaksa olla lihava, väsynyt ja huonovointinen. En halua herätä "sokerikrapulassa" aamuisin ja mennä iltaisin nukkumaan oksetusolon vallassa kaikista herkuista. En halua miettiä herkkuja, himoita niitä ja haluta samalla lopettaa niiden syömisen. En jaksa enää sitä, että elämä pyörii vain tämän asian ympärillä.

Haluan olla terve, voida hyvin ja mielellään myös näyttää hyvältä. Haluan olla virkeä, nukkua hyvin ja elää tasapainoista elämää. Haluan jaksaa lähteä lasten kanssa pihalle ja touhuta mukavia. En halua käydä elokuvissa, jotta saan syödä popcorneja ja irtokarkkeja. En halua juhlia joulua, juhannusta ja synttäreitä, jotta saan syödä kakkua tai suklaakonvehteja. En halua lukea hyvää kirjaa tai katsella lempisarjaa siksi, että voin samalla syödä suklaata. Haluaisin saada noista asioista irti jotakin muuta kuin ne herkut, jotka niihin kytkeytyy. Ja hyvin isona asiana on se, että tämä on jotain mitä en halua siirtää lapsilleni. Isompi on 6-vuotias ja hänestä näen, mitä tapani ovat hänelle tehneet. Hän nautti eniten siitä, että saa katsoa lastenohjelmia ja syödä samalla herkkuja. Hän pohtii karkkipäiviä ja kyselee jälkiruokaa. Pienempi syö salaa sokeripaloja, kun sai purkin käsiinsä ja imuroi sisuksiinsa herkkuja pohjattomana kaivona. Olen kasvattamassa kahta samanlaista addiktia. Sitä en todellakaan halua! Haluan, että ainakin lapset oppisivat, että ei ole okei syödä joka ilta sängyssä levyllistä suklaata. Tai aloittaa aamua muffinsilla. Tai että aina elokuvaa katsoessa, kirjaa lukiessa, telkkaa töllöttäessä tai netissä pyöriessä ei tarvitse tai kuulu syödä. Haluan oppia ja lasteni oppivan kunnioittamaan omaa kehoaan antamalla sille ravinteita, joita se tarvii. Nauttimaan oikeasta, tavallisesta ruuasta ja siitä syömistilanteesta, jossa kokoonnuttaan aterioimaan. Tätä en halua lapsille opettaa, mitä heille nyt opetan.

Tämä "parantuminen" ei tunnu itsestäänselvätä enkä usko selviäni tästä pelkällä itsekurilla. Tai ehkä selviän aikani, mutta tilanne palaa. En tällä hetkellä ymmärrä, miten elokuva voi tuntua miltään ilman popcporneja tai miten kirjan lukemisesta saa oikeasti irti mitään ilman irtokarkkipussia. Kaikki juhlapyhät tuntuvat tällä hetkellä menettävän täysin merkityksensä, kun ajattelen, että niistä pitäisi selvitä ilman herkuttelua? Elämä ilman karkkia, suklaata, jäätelöä. Onko se elämää? Onko sellaista elämää? Eikö se ole tyhjää, masentavaa, tylsää...? Mistä minä sitten enää nautin? Kaikki nautinnon kohteet ovat liittyneet niin vahvasti ruokaan ja herkkuihin, etten muusta tiedä. Tällä hetkellä pelkään, ettei muuta ole. Toivon, että tämä prosessi jatkuisi ja löytyäisin sitä jotain muuta. Oppisin nauttimaan muista asioista. Mistä? En tiedä vielä... Mutta toivon vielä tietäväni.